Skip to content

Akun Tehdas on muuttanut uusiin toimitiloihin

Akun Tehdas 2.0 on nyt valmis ja toimimme nykyään Tampereen Myllypurossa, aivan Kolmenkulman kupeessa. Uusi osoitteemme on Pihtisulunkatu 2, 33330 Tampere. Vastavalmistuneista toimitiloista on hyvät yhteydet Tampereen keskustaan sekä muualle Suomeen. Kaksikerroksinen rakennus pitää sisällään toimistotiloja sekä tilavan varaston, joille pinta-alaa kertyy yhteensä 5 300 neliömetriä. Muutto koskee vain Akun Tehdas Oy:n sekä Eppu Normaali Oy:n toimintaa, Aurinkokujan muut yritykset jatkavat toimitiloissa normaalisti.

Akun Tehtaan toiminta on laajentunut vuosien aikana niin merkittävästi, että entisessä osoitteessa neliöt ovat yksinkertaisesti loppuneet kesken. Aurinkokujan kiinteistö on rakennettu 20 vuotta sitten, minkä jälkeen yrityksen koko on kasvanut tiloista ulos niin kaluston kuin henkilöstönkin osalta. Ennen muuttoa tekniikkaa ja esiintymislavoja on varastoitu kolmessa eri osoitteessa. Uudet toimitilat mahdollistavat kaikkien Akun Tehtaan ydintoimintojen keskittämisen samojen seinien sisään, mikä tehostaa logistiikkaa ja ennakkovalmisteluja merkittävällä tavalla.

Nykyisin yhä useammat keikat vaativat kattavaa ennakkovalmistelua ja suuriakin kokonaisuuksia kootaan lähes valmiiksi jo varastolla. Nyt meillä on entistä paremmat valmiudet vastata juuri tähän tarpeeseen. Varaston järjestystä pohdittiin ennen kaikkea käytettävyyden kannalta. Kalusto on sijoitettu varastoon osastoittain niin, että usean keikan yhdenaikainen valmistelu on mahdollista. Ja mikä tärkeintä, muuton jäljiltä kaikilla osastoilla on edelleen reippaasti vapaata hyllytilaa, eli olemme valmiita kasvattamaan toimintaamme entisestään. Varastossa on kuusi lastauslaituria entisen kahden sijasta, mikä nopeuttaa tekniikan liikkumista huomattavasti. Lastauslaitureiden lisäksi varastossa on erilliset ovet kuorma- ja pakettiautoille, minkä ansiosta ajoneuvot voidaan lastata kokonaan sisätiloissa säältä suojassa. Varastorakennuksen keskeisenä suunnittelulähtökohtana oli myös energiatehokkuus. Tämä näkyy muun muassa lämmitysratkaisuissa, rakennusmateriaalien valinnassa sekä liiketunnistimella toimivassa valaistuksessa. Toimistotilat on suunniteltu tukemaan entistä tiiviimpää yhteistyötä kaikkien organisaation osien välillä.

Uuden tehtaan rakentamisesta vastasi Tekova Oyj, joka on alan ammattilaisena toteuttanut erilaisia liike- ja varastotiloja jo lähes kymmenen vuoden ajan. Akun Tehdas ja Tekova toimivat yhteistyössä rakentamisen ja suunnittelun eri vaiheissa, minkä ansiosta rakennus saatiin räätälöityä juuri meidän tarpeisiimme. Voidaankin todeta, että toista juuri tällaista ”Tehdasta” ei muualta löydy. Olemme kiitollisia Tekovalle hienosti sujuneesta yhteistyöstä ja todella innoissamme uusien tilojen luomista mahdollisuuksista!

Uusi Akun Tehdas